Tottelevaisuuskoulutus, kelle ? miksi ?


Tottelevaisuuskoulutus käy jokaiselle koiralle rotua katsomatta. Parhain saldo tottelevaisuuskoulutuksesta on että arkielämä yhdessä koiran kanssa käy helpoksi. Opit lukemaan koiraasi ja koira oppii myös tulkitsemaan sinun eleitä, ilmeitä jne.  Tottelevaisuudessa kisaaminen tulee sitten jos itsellä on siihen kiinnostusta ja kipinä lähteä kisaamaan tulee. Harrastaa voi tottelevaisuutta vaikka mihin, ilman kisatavoitteita.

Alla olevassa videossa on kk.unkarinvizsla jonka kanssa on kisattu Rally-Tokossa, Agilityssä ja Tokossa. Tätä koiraa käytän monesti esimerkkinä tunneilla, sillä alussa kun yhteistyötä aloiteltiin koiralle ei kelvannut mikään muu makupala kuin pakastettu broilerin sydän. Kun oltiin vuosi käyty säännöllisesti tokotunneilla, koiralla alkoi kelvata se huonompikin lenkkimakkaran palanen, yhdessä tekemisestä tuli hauskaa ja pikkuhiljaa myös kisaaminen alkoi kiinnostaa.

Sosiaalista palkkaa harjoiteltiin myös. Koiraa ei kokeessa / kisassa saa palkata alueella makupalalla, mutta koiraa halutaan kiittää kuitenkin suorituksesta. Dana keksi oman palkkautumiskeinon ja hänellä oli tapana kiertää jaloistani 8 liikkeiden välissä 🙂 Tällä on hymyt saatu myös tuomarille 🙂 Lopussa tulee sitten se minun oma sosiaalinen palkka, jossa koira kehutaan, innostetaan ja se saa hypätä ohjaajaa vasten. Ja tämä oli meillä täysin sallittua, koira tiesi tästä aina että koe oli ohi ja kohta mennään alueen ulkopuolelle missä saa sitten muutakin palkkaa 🙂 Tiukempi tuomari voisi mainita ”liiallisesta” innostamisesta.